torstai 13. syyskuuta 2018

With Love -häätapahtuma Kulissien takana


                     With Love – Häätapahtuma Vanajanlinnassa
                                                     Kulissien takana.




Katsoin juuri kelloani, kun auto saapuikin jo pihalle. Nappasin laukkuni ja mieheni kantoi pari somistuslaatikkoa autolle. Tanjanhan se sieltä eli Floramoren floristi Tanja Lähdeaho tuli vauhdilla pihaan. Nyt päästäisiin viimein lähtemään kohti Vanjanlinnaa ja kohti uutta ihanaa häätapahtumaa. Tavaranikin saatiin juuri ja juuri sullottua sinne kukkameren keskelle. Nyt jos poliisi pysäyttäisi auton niin olisi siinä ihmettelemistä…hortensioita, ruusuja, Flamingon kukkia ja  pistaasin lehtiä ja niiden seasta takapenkillä pilkistivät kuvankauniit tytön, Emilian kasvot. Emilia oli mukana kesätyöntekijänä ja harjoittelijan roolissa.



Juhlahumuan Jenni Kinnari oli kutsunut meidät mukaan uuteen häätapahtumaan. Tanja loihtisi juhlapaikan kukat ja minä hääsuunnittelijana osallistuisin Suomen Hääsuunnittelijat ry:n jäsenenä VIP lounastilaisuuden juhlapöytäkattauksiin. Tulossa oli huikea viikonloppu.

Perjantai-illan hämärtyessä kasasimme kukkapöydän ulos pihalle ja Tanja aloitti työnsä. Hetkessä syntyi metritolkulla ihastuttavaa pistaasiköynnöstä. Sen jälkeen oli vuorossa kukka-asetelmat ja illan vaihtuessa yön hiljaisuuteen lähdimme vielä rakentamaan kukkaseinää Photo Boothia varten sekä muutama upea tilakoriste tuonne Vanajanlinnan upeaan puutarhaan. Kaikkialla oli hiljaista, vain muutama lintu lehahti pensaikosta lentoon. Järvenranta oli uskomattoman kaunis. Ilmassa oli melkeinpä taian tuntua.





Jenni ja kumppanit sekä muut avustajat huolehtivat juhlapaviljongin somistuksesta sekä mm. Rytisalin vihkiseremoniatilan koristeluista. Upea kokonaisuus. Ei voi muuta kuin ihmetellä miten kaunista jälkeä syntyikään, mutta hääsuunnittelijana toki tiedän, kuinka paljon työtä se vaatii. Valmistelut kulissien takana backstagella ovat aina yhtä suurta seikkailua, paljon ihmisiä, häslinkiä ja kiirettä mutta aina siinä on kuitenkin se oma hurmaava tunnelmansa.
Aamulla Tanja nousi ylös jo kukonlaulun aikaan. Minä hiippailin auttelemaan vasta aamuauringon noustessa. Kaikki alkoi olla jo valmiina. Ensin Kartanon mahtavalle aamiaiselle ja sitten vielä viimeiset viimeistelyt.

Juoksin vielä huoneeseeni vaihtamaan puvun ja kiiruhdin Kartanon saliin tekemään Orchidean pöytäkattauksen. Muutkin hääsuunnittelijat olivat saapuneet paikalle ja hetkessä tilaan oli loihdittu toinen toistaan upeampia juhlakattauksia. Taisi siinä tohinassa pilkahtaa pientä taitelija draamaakin.




Kaiken kaikkiaan With Love häätapahtuma oli tervetullut uutuus häätapahtumien joukossa. Vanajanlinnan upeat puitteet ja tilaisuuden lämminhenkisyys viehättivät. Harmi etten ennättänyt kuvata yleiskuvia juhlapaviljongista sekä vihkiseremonia tilasta.
Näytteilleasettajista erityisesti jäi mieleen Say It With The Cake ja Monan upea herkkupöytä. 



Kiitokset upeista järjestelyistä järjestäjille Vanajanlinnalle, Hupia Creationille ja erityisesti Juhlahumuan tiimille sekä Häät ja juhlat-lehden Soilelle ja erityinen kiitos vielä Juhlahumuan Jennille huikeasta työpanoksesta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti