perjantai 7. marraskuuta 2014

ORCHIDEA KIDS LASTENJUHLAT

Blingblingiä, taikasauvoja, lohikäärmeitä ja dinosauruksia…



Tällä kertaa suunnitteilla on pikku prinsessan 2 v-synttärijuhlat. Pikku prinsessa rakastaa keijukaisia, joten oli aika selvää, että päivänsankarille aletaan loihtimaan keijukaisjuhlia. Taikasauvat, keijukaissiivet ja kukkaseppeleet on jo valmiina. Vaaleanpunaiset karkkikipot odottavat herkkuja. Kaiken kruunaa päivänsankarin upea, metsänvihreä keijukaispuku. Nyt vain etsimään lisää keijutavaroita ja metsävihreää kangasta rekvisiitaksi. Myös metsäneläimiä tarvitaan. Niin ja pojat... heille tarvitaan mukaan jotain jännittävämpää – ehkäpä susi tai keijuja jahtaava metsänörkki. 



Orchidea Kids syntyi kokemuksen myötä. Lastenjuhlia suunniteltaessa saa käyttää mielikuvitusta mielinmäärin. Lohikäärmeet, dinosaurukset, keijut ja prinsessat syntyvät ja alkavat elää omaa satumaailmaansa. On ilo loihtia sellainen teema, jonka lapsi itse haluaa. Aina siihen ei tarvita paljon, vain ripaus kekseliäisyyttä riittää. Toisaalta voidaan loihtia upeat isotkin juhlat, jossa päivänsankarin mieluisimmat roolihahmot ovat mukana. Pääasia on kuitenkin, että juhlat suunnitellaan lapsen ehdoilla. Päivänsankarin omat toiveet on otettava mukaan ja toteutettava juhlat niitä ajatellen.

Idea Orchidea Kidseistä sai alkunsa Lontoosta, missä törmäsin satumaisiin lastenjuhliin. Juhlat pidettiin upeassa loistoluokan hotellissa. Budjetti tosin oli päätä huimaava. Lastenjuhlia voidaan kuitenkin pitää myös pienellä budjetilla ja järjestää juhlat ihan kotioloissa ja silti loihti lapsille pieni osa satumaailmaa. Vaikka meillä onkin tänä päivänä paljon valmista rekvisiittaa lastenjuhlia varten, niin kaikkien vanhempien aika ei aina riitä juhlien ideointiin ja järjestämiseen. Senpä takia Orchidea Kids perustettiinkin. Se on hauskaa, inspiroivaa ja välillä huikean jännittävääkin. Orchidean minitiimin valittiin Moona 5v. ja Benjamin 7v., jotka toimivat suunnittelussa juhlien ”inspektööreinä”. Ilman heidän hyväksyntäänsä ei juhlien ideoita toteuteta. Itse lapsethan lienevät tässä asiassa parhaita asiantuntijoita.



Orchidea Kids etsii koko ajan uusia ideoita, mutta todettakoon, että lapsia tuntuu kuitenkin eniten kiehtovan klassiset satuhahmot. Toki uudet lastensarjat ja elokuvat sekä niiden hahmot tuovat piristystä lastenjuhlien maailmaan. Muumipeikot, my little ponyt, Jurassic Park ovat tätä päivää. On ihana huomata, että Suomessakin on jo tänä päivänä saatavilla paljon erilaisia juhlatuotteita. Ei enää pelkkiä ilmapalloja vaan moneen teemaan löytyy myös kattaukseen sopivia lautasia, mukeja, karkkirasioita, pillejä jne. Karkkibuffa on myös monen lapsen suosikki.



Syntymäpäiväjuhlat on juuri oikea paikka toteuttaa päivänsankarin fantasiaa. Lasten riemu ja kupliva nauru palkitsee sekä juhlasuunnittelijan että juhlavieraatkin. Myös pikku prinsessojen ja pikku prinssien ensimmäiset juhlat kuten kastejuhla ja 1v-synttärit ovat tärkeitä ja ikimuistettavia juhlapäiviä. 


                                 Upeita, satumaisia juhlahetkiä kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti