maanantai 24. elokuuta 2020

Vielä on kesää jäljellä

                                    Vielä on kesää jäljellä

                                 vielä tulee kauniita päiviä

                                               (Mamba)

Aukaisen aamulla terassin oven ja jään hetkeksi aamuaurinkoon nauttimaan. Viime öisen ukkosen ja rankkasateen jäljiltä ilma on raikas, puhdas ja kuitenkin vielä kesäisen lämmin. Mikä ihana fiilis. Aloittelen työpäivää, mutta ensiksi laitan soimaan Mamban kappaleen ”Vielä on kesää jäljellä”.

Pikkuhiljaa energiataso alkaa nousta ja Mamban sävelet keinuttavat leppoisasti uuden päivän alkuun. Wau, mikä fiilis. Muistot nuoruuspäiviltä ja nuoruuden kesistä nousevat mieleen. Tässähän voisi lähteä bilettää vaikka heti.

Todellisuus iskee kuitenkin tajuntaan. Minullahan oli nuo sähköpostit lukematta, kyselyihin vastaamatta ja jokunen puhelukin pitäisi tehdä ja selvittää maistraatista muutama asia. Vai oliko tänään tarkoitus pitää siivouspäivä? Ehei, Mamban letkeät sävelet eivät innosta siivoamaan, vaan ajatukset karkaavat väkisinkin lämpimiin kesäöihin. Tästä on jokunen aika, kun on viimeksi nähty ystäviä ja pidetty yhdessä hauskaa. Nythän voisi vielä vai voisiko tai jaksaisiko? Niin järkätä ystäville yhteinen upea, kesäinen viikonloppu.

No nyt ollaan jo puolessa päivässä ja istun edelleen tässä koneen ääressä. Kaikki hyvät ja vauhdikkaat ajatukset viikonlopun pippaloista ovat jääneet jonnekin taivaan tuuliin. Taustalla uutislukijat kertovat jälleen uusista korona tartunnoista ja uusista karanteeni säännöistä. Mieli masentuu väkisinkin.

Ymmärrän hyvin loppukesän ja syksyn hääpareja. Tilanne meillä on ollut hyvä, mutta nyt tuo korona jälleen kummittelee ja vaanii tuolla taustalla. Vaikkakin useita häitä on jo pidetty elokuussa ja syksykin näyttää meillä aika hyvältä, niin jokainen hääpari varmaan mielessään pohtii, että voidaanhan juhlat varmasti nyt pitää turvallisesti vai muuttuuko tilanne jälleen. Tsemppiä kaikille ja pitäkää kiinni unelma päivästänne.  

Tämä kevät ja kesä on ollut haastavaa. Orchidean häitä on peruttu, siirretty ensi kesälle ja aloitettu kokonaan uudet suunnitelmat. Mutta jokainen pitäköön kiinni omasta unelmastaan. Me olemme täällä sitä varten, että me toteutamme ne teille.



tiistai 4. elokuuta 2020

8 vinkkiä miten teet maalaisromanttiset häät

                                Näin teet maalaisromanttiset häät

 





Elokuun pimenevät illat ja sadonkorjuun aika sopivat hyvin maalaisromantiikkaan, joten valitsinkin elokuun hääteemaksi maalaisromantiikan.

Cityhäät ja ylelliset luksushäät ovat trendikkäitä, mutta maalaisromantiikka on säilyttänyt oman paikkansa häämaailmassa. Tässä muutamia vinkkejä miten luot upeat maalaisromanttiset häät.

Sitä ennen toki vielä 5-vuotis hääpäiväonnittelut Orchidean hääparille N & H. Kaikki blogissa esiintyvät kuvat ovat näistä ihastuttavista maalaisromanttisista häistä, joissa teemaväreinä oli kerman ja persikan sävyt.





1.Tärkein lienee teemaan sopiva juhlatila. Vanha navetta, vintin ylinen, maalaisromanttinen kartano tai rustiikkinen juhlatila luonnon helmassa, puutarhassa tai viljapeltojen äärellä sopii mainiosti teemaan.

2.Valikoi teemaan sopivat värit kuten pehmeät murretut sävyt, pastellisävyjä ja paljon luonnon omia värejä.

3.Maalaisromantiikkaan kuten puutarhateemaankin sopii upeasti runsaat puutarhamaiset kukka-asetelmat, köynnökset ja viher- tai kukkakranssit.

5.Tee tyyliin sopivat hääprintit:menu- ja paikkakortit, istumajärjestys ja tervetuloakyltti. Näissä voit hyödyntää mm. vanhoja ikkunoita ja liitutauluja. Istumajärjestyksen kirjoitat kynällä kätevästi vanhaan ikkunalasiin tai peiliin ja se on kaiken lisäksi näppärä muuttaa vielä viime hetkellä. Pyyhit vain nimen märällä rätillä ja kirjoitat tilalle uuden vieraan nimen. Uudet, trendikkäät pleksi / akryylilevyt sopivat myös mainiosti. Ne voidaan koristella vielä tyyliin ja väreihin sopivilla kukilla.

6.Pöytäkattauksissa voit käyttää erilaisia vanhoja astioita ja aterimia. Samoin kynttilänjalat ja kukkamaljakot voivat olla ”eri paria” mutta säilytä kokonaisuus harmoonisena ja maltillisena. Yhtenäiset pöytäliinat ja lautasliinat tasapainottavat kattausta.

7.Vieraslahjoiksi voidaan tehdä vaikkapa itsetehtyä mansikka- tai omenahilloa. Näissä häissä morsian teki pienet hillopurkit kaikille vieraille yhdessä isoäitinsä kanssa. Herkullinen karkkibuffet korvaa nuo yksittäiset vieraslahjat.

8.Morsiamen, sulhasen ja muun hääseurueen puvut ja asusteet kannattaa valita tyyliin sopiviksi unohtamatta kuitenkaan morsiamen unelmien hääpukua.

Maalaisromantiikan ei tarvitse olla vain rustiikkista maalaistunnelmaa vaan maalaisromanttisista häistä voidaan luoda kauniit ja elegantit häät. Kukat ovat varma elementti tehdä häihin näyttävä ja yhtenäinen kokonaisuus.



 










torstai 28. toukokuuta 2020

Häämessutnetissä


                                         Häämessutnetissä.fi


                              Kaikki kuvat Orchidean ja Floramoren juhlapöytäkattauslivesta.
                                                   Kuvaajana Studio Happy Moment


Viime viikonlopun häämessutnetissä virtuaali häämessu oli innostava ja inspiroiva uusi messutapahtuma.

Messut järjestettiin aika rytinällä, lyhyellä varoitusajalla mutta päätimme Floramoren Tanjan kanssa osallistua. Saimme myös mahdollisuuden suureen juhlakattauslive esitykseen.


No tälle viikonlopulle ja Helatorstaille sattuikin upea melkeinpä helteinen kesäsää. Onneksi kaikki messuvierailijat pystyivät itse valikoimaan paikkansa joko kotisohvalta, terassilta tai vaikkapa hiekkarannalta. Tämä on ehdottomasti virtuaalimessujen hyvä puoli.

Itselläni meni tässä kevät kiireissä kuitenkin aika monta päivää sisällä koneen ääressä miettien, kuinka saisin paketoitua Orchidean hääsuunnittelun yksilöidyksi messutuotteeksi. Hääsuunnittelu räätälöidään aina asiakkaan omien tarpeiden ja toiveiden mukaan, joten jotain tiettyä pakettihintaa on sille vaikea laskea ilman yksilöllistä tarjousta. No tuotteet saatiin kasaan ja ne näkyvät nyt myös tuolla Orchidean nettisivuilla www.orchidea.fi.

Orchidean messutarjoukset puolestaan ovat ostettavissa vielä 30.5 asti.

1) Hääkonsultointi 150 euroa
2) Minihäätpaketti/Tiny Weddings 1750 euroa
3) Vihkiseremoniapaketti 380 euroa.
4) Hääsuunnittelu -All You Need 4790 euroa. 

Tilaukset ja tarkemmat lisätiedot Orhidean kotisivun kautta tai sähköpostitse sonja@orchidea.fi

Virtuaalimessut olivat tätä päivää ja sopivat hyvin tähän valitettavaan korona-aikaan. Häähumua ja messujen näytteilleasettajien tarjouksia löytyi yllin kyllin. Palveluja on aina hieman haasteellisempaa myydä kuin jotain tiettyä tavaraa/tuotetta.

Orchidean vuokrasomisteilla somistat juhlapöydät kaniisti. Vihkikaarella saat luotua intiimin ja upean vihkiseremonian joko ulos puutarhaan, rannalle tai sisälle juhlatilaan.

Nyt jatketaan kesähäiden siirtoa ja suunnittelua syksyn puollelle ja ensi vuodelle.

Otathan yhteyttä, jos haluatte ikimuistoiset Häät ”Once in Your Lifetime -tyyliin”.



Otathan yhteyttä, jos haluatte ikimuistoiset Häät ”Once in Your Lifetime -tyyliin”.  

                                      

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Orchidean valmistujaispaketti kevään juhliin


                                                Tulossa
                          ylioppilasjuhlat tai valmistujaiset?

                Ei unohdeta juhlia vaan pidetään juhlat oman perheen tai läheisten kesken.

                                                 Kuvaajana Studio Happy Moment


                                               ORCHIDEAN VALMISTUJAISPAKETTI


                                                 Kuvaajana Studio Happy Moments

Koronasta huolimatta moni nuori ja vanhempikin saa ylioppilaslakin tai valmistuu ammattiin tänä keväänä. Töitä on tehty kovasti ja nyt varsinkin on syytä juhlaan. On upea saavutus saada tutkinto etenkin, kun olosuhteet ovat koronan vuoksi olleet poikkeuksellisen vaikeat. Tietämättömyys, pelko sairastumisesta, poikkeukselliset opinto-olosuhteet ja pelko läheisten terveydestä ovat rasittaneet ja stressanneet monia nuoria.

Nyt siis juhlavaatteet päälle, korkkarit jalkaan ja järjestetään juhlat, vaikkakin pienelle ydinporukalle.

Käykää hankkimassa kuplivaa ja suunnitelkaa tarjoilut valmiiksi. Vaikka tuo koronapaholainen kiusaakin meitä niin varmastikin useasta eri ravintolasta saa tilattua juhlatarjoiluja noutopakettina tai jopa kuljetuksella ihan kotiovelle asti. 10-hengelle menun suunnittelu sujuu omin avuinkin ja aina voi kysyä noutoravintolasta vinkkejä. Kondiittoreilta saa edelleenkin tilattua juhlakakkuja, macaronseja ja muita herkullisia leivonnaisia.

Juhlapäivä syntyy kuohuvasta, iloisesta puheensorinasta, onnitteluista, maittavista tarjoiluista ja ennen kaikkea myös siitä, että ollaan valmistauduttu juhlapäivään myös juhlakattauksella.
Juhlapöydän kattaus voi olla huikea, leikkimielinen tai kattaus saadaan näyttäväksi myös ihan pienillä yksityiskohdilla. Ota kaapista juhla-astiasto ja parhaimmat viini- ja vesilasit. Taitele lautasliinat kauniisti. Koristele pöytä kukilla tai köynnöksillä. Muista myös kynttilät ja tuikkukipot.

                                                          Kuvaajana Rita Miklan

Vinkkejä pöytäkattauksiin voit kysellä Orchidealta.

****Meillä on VALMISTUJAISPAKETTI, joka sisältää juhlien suunnittelun korona aikana pienelle max. 10 hengen seurueelle. Se sisältää vinkit ja ideat pöytäkattauksiin ja samaan pakettiin myös kotiovelle tuotuna juhlapöytään sopivat kukat sekä onnittelukukat päivänsankarille.  Voit kysellä myös Orchidean vuokratuotteita juhlapäivääsi varten. *****

Lisätietoja Valmistujaispaketista Orchidean Sonjalta puhelimitse +358505966693 tai sähköpostitse sonja@orchidea.fi






                                               Kaikki Orchidean pöytäkattauksia
                                                        Kukat Floramore
                                            Kuvaajana Studio Happy Moments & Rita Miklan


keskiviikko 15. huhtikuuta 2020


                        
                            Unohtumattomat häät ilman stressiä

                                                     Kuvaajana Janne Miettinen

Aamuaurinko paistoi sumuverhon takaa. Olimme juuri saaneet lastattua laiturille laatikoittain lyhtyjä, kynttelikköjä, lasikulhoja, kankaita, kun NJK:n pieni vene putputti jo paikalle. Orchidean ihastuttava yhteistyökumppani Tanja-floristikin ehti paikalle avustajansa kanssa ja vene täyttyi ihanista kukista ja kukka-asetelmista. Wau! Tästä tulisi upea hääpäivä. Mukanani tuomat ilmapallot heiluivat iloisesti vilvoittavan merituulen puhaltaessa.

Olimme hääparin kanssa tehneet töitä jo melkein vuoden ajan. Nyt kaikki oli kunnossa varauksia ja somistuksia myöten ja pääsin viimeistelemään juhlatilaa juhlakuntoon. Henkilökunta laittoi pöytäkattaukset mutta viimeistelin ne hopealasisilla kynttilänjaloilla ja blushin värisillä kynttilöillä. Vieraspöytien jälkeen oli vuorossa istumajärjestys, lahjapöydän somistaminen, photo boothin laittaminen ja ihanan romanttisen teemasävyn mukaisen karkkibuffee pöydän rakentaminen.  Karkit ja herkut oli hankittu hyvissä ajoin karkkikaupasta, samoin muu rekvisiitta. Sitten vielä intiaaniteltta, tyynyt, ilmapallot ja piirustustarvikkeet lastentilaan. Juoksin vielä alakertaan laittamaan tervetuliaispöydän vanhoine ikkunakarmeineen kuntoon. Tanja asetteli pöydille romanttiset kukka-asetelmat, jotka olimme suunnitelleet yhdessä morsiamen ja Tanjan kanssa. Nyt kaikki olikin valmista, juuri ajoissa, tuntia ennen hääseurueen saapumista.

Orchidea siis auttaa sinua järjestämään unelmiesi häät ilman stressiä. Paljon varauksia, tarjouksia, sopimuksia aina juhlapaikan etsinnästä kiitoskortteihin asti. Annan hääparille ideoita, vinkkejä ja tietoa uusimmista trendeistä ja samalla hoidan kaiken käytännön järjestelyt. Näin annan hääparille ja koko hääseurueelle mahdollisuuden nauttia H-hetkestä ilman stressiä.

Orchidean kautta saat:

HÄÄSUUNNITTELUPAKETIN, joka sisältää kaiken mitä häihin tarvitaan, suunnittelun, toteutuksen, varaukset, sopimukset, somistuksen, somistustarvikkeet ja kalusteet, majoitukset häävieraille ja hääparille, kuljetukset jne. Kaikki järjestelyt ja varaukset sekä luonnollisesti hääsuunnittelijan tuen hääparille ja hääseurueelle koko hääsuunnittelun ja häiden ajan. Jos kuitenkin haluatte apua vain joissain palveluissa, Orchideasta saa myös hääkonsultaatiota tai esim.

HÄÄPÄIVÄPAKETIN, joka sisältää hääsuunnittelijan avun hääpäivänä, mahdollisesti somistuksen sekä hääpäivän koordinoimisen aikataulun mukaisesti. Hääsuunnittelija voi toimia myös tarpeen tullen seremoniamestarina.

JUST FOR SURE-PAKETTI -  sisältää häiden viimehetken stailaaminen, somistuksen ja suunnitelmien tarkistus ja niihin liittyvät parannusehdotukset ja lisävinkit sekä hääpäivän aikataulutuksen.
****Jokaiseen pakettiin kuuluu tapaamispalaverit. Paketit sekä palvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan.******

HÄÄKONSULTAATIOTA -minimi 2 tuntia.

Hääsuunnittelussa on tärkeää pysyä ajan tasalla ja uusien trendien mukana unohtamatta kuitenkaan hääparin omia toiveita ja visioita unelmien hääpäivästä. Orchidean päämääränä onkin luoda jotain kaunista ja täydellistä, ”Once in Your Lifetime”-tyyliin. Onpa kyseessä sitten maalaisromanttiset tai cityhäät, pienet tai suuret, niin ota yhteyttä ja suunnitellaan ja toteutetaan teille yhdessä upea kokonaisuus.

Orchidea hoitaa myös suloiset babyshowerit, kastejuhlat, merkkipäivät, valmistujaiset, upeat kesäjuhlat sekä yritysjuhlat ja tapahtumat. Ei myöskään pidä unohtaa Orchidea Kidsin satumaisia lastenjuhlia.




keskiviikko 25. maaliskuuta 2020


           Apua, miten meidän häiden ja juhlien kanssa tehdään?

                                                           Siirretäänkö vai perutaanko?


Jos teillä on suunniteltuna häät tai juhlat keväälle 2020 tai alkukesälle 2020, niin nyt viimeistään on hyvä miettiä tilannetta uudestaan ja keskustella minkälainen ratkaisu olisi juuri teille paras.






Siirretäänkö hääpäivä, vihkiminen ja hääjuhla myöhäisemmälle ajankohdalle?  Ehkä ensi vuoden puolelle? Ihan muutaman kuukauden siirto ei todennäköisesti tällä hetkellä auta asiaa ja kun tilanne on näinkin epävakaa eikä tiedossa ole kuinka kauan se kestää, niin ehkä kannattaisi suunnitella uusi päivämäärä vuodelle 2021. Toivotaan, että siihen mennessä tilanne olisi rauhoittunut.

Pidetäänkö alkuperäinen hääpäivä voimassa ja mennään kahden kesken naimisiin vain todistajien läsnä ollessa? Kahdenkeskinen romanttinen hetki, jota voidaan jatkaa samppanjan merkeissä kotona. Samalla unohdetaan isot hääjuhlat kokonaan ja keskitytään vain nauttimaan kahden kesken. Säästetään häihin varatut rahat ja mennään myöhemmin unelmien häämatkalle.

Järjestetäänkö vihkiminen alkuperäiselle päivämäärälle kahden kesken ja pidetään suunniteltu hääjuhla myöhemmin, kun koronavirus on laantunut.

Minkä tahansa vaihtoehdon tai uuden suunnitelman valitsetkin, niin ota yhteyttä pikaisesti niihin palveluntarjoajiin, joille olet jo vahvistanut juhlavaraukset tai maksanut jo niistä ja neuvottele mahdollisesta uudesta päivämäärästä tai peruutuksesta. Tarkistathan jo valmiiksi ne sopimukset, joita olet palveluntarjoajan kanssa sopinut. Juhlatilat, cateringit, esiintyjät ja toki me hääsuunnittelijatkin olemme aika joustavia ja todennäköisesti valmiita siirtämään koko prosessi uudelle ajankohdalle, kunhan löydetään vain yhteinen vapaana oleva päivämäärä. Jos vaihdat päivämäärää, niin voit kuitenkin käyttää hyödyksesi jo kaikki valmiit suunnitelmat tai sitten halutessasi luoda kokonaan uuden konseptin tulevalle hääjuhlallesi.

Jos olet palkannut hääsuunnittelijan, niin ota ihmeessä häneen yhteyttä ja sopikaa uudet kuviot. Hääsuunnittelijahan pystyy auttamaan ja tekemään teille kaikki uudet hääjärjestelyt.

Vinkki: jos sinulla on jo kaikki kutsut lähetetty ja muutkin hääprintit valmiina, niin lähetä vieraille tekstiviesti tai sähköpostiviesti uudesta päivämäärästä tai, jos aikaa on hyvin, niin postita kaikille, vaikkapa pieni Change the date-kortti.



                                  Entäs sitten juhlat ja merkkipäivät?


Kastejuhla  on yleensä lapsen ensimmäinen suuri perhejuhla. Nyt, kun läheisiä ja perheenjäseniä sekä ystäviä ei voidakaan pyytää paikalle, niin vietetään ristiäiset tai nimiäiset vain lapsen vanhempien ja papin tai ”puhujan ” kanssa ja vietetään varsinainen juhla kaikkien läheisten kanssa vaikkapa sitten lapsen 1-vuotis syntymäpäivillä.

Syntymäpäivät – siirretään juhlat vuodelle 2021 ja juhlitaan silloin esimerkiksi tämän kesän 70-vuotis juhlia 71-vuotissyntymäpäivinä. Sama koskee tietenkin kaikkia muitakin syntymäpäiviä ja merkkipäiviä.

Valmistujaiset - juhlitaan kevään valmistumisia vain oman perheen kesken ja järjestetään juhlat ystäville ja muille sukulaisille myöhemmin.

Bileet, pippalot, kesäjuhlat - jätetään tälle vuodelle väliin ja juhlitaan sitten koronan jälkeen entistä vauhdikkaammin tai järjestetään virtuaalijuhlat nykytekniikan kautta.

Joulu – perhejoulun kieltämistä en tällä hetkellä halua ajatellakaan. Toivottavasti jouluun mennessä on pahin tilanne jo ohi.

Photo shooting day by Orchidea, Floramore and Studio Happy Moment

Photographer @studiohappymoment
Planning, styling, tablesettings @haajajuhlasuunnittelu_orchidea
Florals @floramore_oy
Location @soutupaviljonki
Sofa pillows&blanket @hemtexsuomi
Stationery @crocus.paperi
Wedding dresses @valkoinenkreivitar
Groom' s clothes @brotherssuomi
Acessories @annettetillander
Wedding cake @kakkukonditoriatartapatarta
Muah @hyvinvointikeskuslouise Auli Tuomala
Models @idamikiwer @christiananttila

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Kuinka tässä näin kävi? Korona ja kevään hääjuhlat.


         
                 Kuinka tässä näin kävi? Korona ja kevään hääjuhlat  
                          

Orchidean hääkaari, kuva Studio Happy Moment


Kävin juuri lukemassa sähköpostiani odottaen, että muutama asiakas olisi palannut alkukesän hää- ja juhlavarauksiin. Korona ja poikkeustila onkin edennyt niin vauhdilla, että varmasti osa ihmisistä on vielä pyörryksissä ja osa odottelee, kuinka tämä tilanne etenee ja kehittyy.

Kevään juhlat ja häät onkin jo peruttu, samoin kaikki tapahtumat. En hermostunut tilanteesta vaan olin positiivinen ja jopa innostuin, että nythän on aikaa suunnitella ja kehitellä uusia ideoita, laittaa kuvagalleriat kuntoon ja käydä mm. kotisivut läpi ja tehdä tarpeelliset muutokset.



      Kaikki kuvat Sveitsin häät ja polttarit-tapahtumasta. Orchidean pöytäkattaus. Kukat Floramore.

Nyt jo muutaman viikon jälkeen mieleen hiipii pieni epäilys. Kotona on siivottu komeroita ja suunniteltu kevätsiivousta pienin askelin. Aurinko paistaa ikkunoihin ja näyttää armottomasti kuinka nuhruiset ne ovat talven jäljiltä. Sohvat näyttävät tunkkaisilta ja koristetyynyt liian tummilta. Nyt pitäisi saada piristävää energiaa. Sain sentään napattua upean, pehmeän, keltaisen samettityynyn mukaani, kun salaa hiippailin sisustusosastolle, sillä aikaa, kun mieheni oli ruokaostoksilla. Huh, miten epämiellyttävä tunne, kun syyllisyys painoi hartioita ja nolona hiippailin nopeasti takaisin hissiin ja parkkipaikalle. No toisaalta ei huolta. Kaupassa ei todellakaan ollut minun lisäksi muita salakavalia hiippailijoita.

Koronavirus uutisten tulva täyttää päivän. Innostus uusien ideoiden luomisesta on hiljalleen hiipunut. Olen kirjoittanut lastensatujani, tyhjentänyt sähköpostiani ja tavoitellut kesän hääpareja, joiden hääjuhlaa korona saattaa uhata. Vuoden 2021 hääsuunnittelut on myös aloitettu, mutta se inspiraatio kaikesta uudesta ja tulevasta on kadonnut. Syksynkin suunnitelmat menevät kaikki uusiksi, sillä tuskinpa tuo korona paholainen täältä niin nopeasti katoaa.

Tiedän, hävettää. Hävettää kirjoittaa päivien tylsyydestä, väsymyksestä ja koronaviruksen aiheuttamasta ”pakkolomasta” kotona. Tärkeintähän on, että kaikki selviämme tästä salakavalasta taudista, joka uhkaa koko maailmaa ja kaikkia meitä sekä kaikkia meidän rakkaitamme. En enää valita vaan huomenna on uusi päivä. Huomenna laitetaan päiväkalenteri uusiksi, ideoidaan, tavoitetaan unelmia ja tehdään loputkin rästityöt valmiiksi.  Pidetään toisistamme huolta ja selvitään tästä yhdessä.

Hääpareilla on kova huoli ensi kesän häistä. Mutta kuten Häät-lehden Sari Yli-Salomäki kirjoituksessaan kehottaa hääpareja arvioimaan tilanteen uudestaan ja miettimään siihen sopivan ratkaisun. Siirretäänkö hääpäivää eteenpäin, mennäänkö sovittuna hääpäivänä naimisiin vaikkapa kahdestaan ja vietetään juhlat myöhemmin vai laitetaanko koko konsepti uusiksi. Näitä kannattaa miettiä kahden kesken eikä hätääntyä vaan miettiä se paras ratkaisu teille. Hyvä tästä kaikesta vielä tulee ja unelmien hääjuhla voidaan viettää ensi vuonnakin.





sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Vuoden 2020 uusimmat häätrendit

                      Vuoden 2020 Häätrendejä

1. Persoonallisuus/Yksilöllisyys

Perinteistä hääetikettiä voidaan rikkoa. Korostetaan omia toiveita ja näkemyksiä unelmien hääjuhlasta.

2. Pantonen vuoden 2020 väri, Classic Blue


                                      Kuvaajana Janne Miettinen                                         K
Tälle vuodelle häidenkin värimaailma on muuttumassa. Pehmeiden pastellisävyjen kuten puuterinsävyn rinnalle tai tilalle tulee tummempia, syvempiä värejä kuten marjaisat värit.
Pantone julkaisi vuoden väriksi Classic Bluen, klassisen sinisen, jota varmasti tullaan näkemään tänä vuonna häämaailmassa  kuten puvuissa, somistuksessa ja printeissä.

Kulta ja hopea ovat trendikkäitä tänä vuonna, mutta ruusukulta on siirtymässä taka-alalle, ainankin tuolla suuressa maailmassa.

3. Somistuselementit

                                             Kuvaajana Janne Miettinen

Somistuksessa korostetaan suuria somistuselementtejä kuten karkki- ja herkkubuffet, joka onkin ollut jo muutaman vuoden suosittu. Nyt se saa seurakseen mm. Photo Boothin, whisky-sikaribaarin, miksei myöskin kaakaobaarin.

4. Tyyli


Tyylissä in on tälle vuodelle 2020 luksus ja vielä kerran luksus ja vastaavasti myös hyvinkin minimalistinen tyyli. Boho-tyyli on pikkuhiljaa siirtymässä taustalle.

5. Luonto / Metsä




Luonto ja metsä on nousemassa hyvää vauhtia yhdeksi suosituimmaksi hääteemaksi. Somistus ulotetaan ulos asti ja hääjuhla voidaan rakentaa luonnon keskelle tai metsän siimekseen. Kunhan täällä meillä pohjolassa otetaan huomioon meidän vaihtelevat sääolosuhteet. Teltoilla ja katoksilla voidaan loihtia upea juhlatila ja hääjuhla tarpeen tullen tähtitaivaan alle.

6. Kukat

                                           Kuvaajana Janne Miettinen

Vuoden 2020 häätrendinä on käyttää joko paljon pelkkää vihreää tai vastaavasti paljon pelkkiä kukkia. Kuivakukat ja heinät ovat suosittuja ja niitä voidaan yhdistellä myös elävien kukkien kanssa.

7. Ekologisuus

Ekologisuus näkyy valinnoissa.

Käytetään lähiruokaa, valitaan mm. kotimaisten pientuottajien juomia. Käytetään kotimaista lihaa lähitiloilta ja vastaavasti myös kotimaista kalaa.

Printtituotteet voidaan tehdä ekopaperista.

Tilataan yhteiskuljetus häävieraille.

Kierrätetään ja vuokrataan somisteita.

Jaetaan kukat hyväntekeväisyyteen tai valitaan kukkia, jotka voidaan ottaa hyötykäyttöön hääjuhlan jälkeen.

8. Uusi 20-luku

Tänä vuonna nähdään varmasti myös jälleen 20-luvun glamouria juhlien teemana.

Tässä ainakin osa vuoden 2020 häätrendeistä, joita on ennustettu tulevan suosituksi myös täällä meillä. Aika sitten näyttää mitkä trendeistä tuntuvat kotiutuvan tänne meille ja syrjäyttääkö mm. tuo klassinen sininen nuo hempeät, ihastuttavat pastellisävyt. Veikkaanpa, että tänä kesänä nähdään kaikesta huolimatta paljonkin puuterinsävyjä ja hennon vaaleanpunaista. Olisikohan myös hento vaaleansininen tulossa uutena tähän häiden väripalettiin?






lauantai 1. helmikuuta 2020

Glamouria, englantilaista puutarhaa ja ripaus Ranskan Rivieraa


                                          Roihuava Rakkaus

                             Glamouria, englantilaista puutarhaa ja ripaus Ranskan Rivieraa.





Olimme jo jonkin aikaa Tanjan kanssa halunneet esitellä hääpareille uusia tuulia ja trendejä maailmalta ja näyttää eri tyylisiä hääsomistuksia. Vanha roosa ja puuterinsävyt ovat olleet morsianten suosiossa jo muutaman vuoden mutta nyt halusimme tuoda esille jotain uutta ja intohimoisempaa.



Idea kuvauksiin lähti siitä, kun tutustuimme vanhaan, täysin uusittuun juhlatilaan Villa Ivan Faliniin, joka sijaitsee Vuosaaressa golfkentän lähistöllä ja aivan meren rannalla. Huvilan upeat, tilat veivät meidät ajatuksissamme tuonne 1900 luvun alkupuolelle ja jo syksyn tuoksu ja illan hämäryys syvensivät mielikuvaamme. Tällä kertaa toteutettaisiin upeat syyshäät, runsain värein. Syksyn tummat, marjaisat värit ja ripaus kultaa veivät meidät hetkessä vuosikymmenien taakse. Juhlatila taipuu moneen emmekä halunneet unohtaa nykypäivää, vaan loihdimme trendikkään mutta ylellisen somistuksen tälle ihastuttavalle mallihääparillemme.



Teemaan sopivat, elegantit puvut saatiin Aurora Raiskisen Hollywood mallistosta sekä Anna Lindhin mallistosta. Molemmat pukusuunnittelijat aivan huippuja.




Pöytäkattauksen sävytimme marjaisiin sävyihin. Tanja loihti pöytään näyttävät, runsaat korkeat kukka-asetelmat ja lisukkeeksi pienemmät kimput alas pöytätasolle. Halusin mukaan runsasta englantilaista puutarhan tunnelmaa. Kultaiset aterimet ja kultareunuksin koristetut lasit viimeistelivät kattauksen. Menukorit ja paikkakorit suunniteltiin hääjuhlan teeman ja kukkien sävyihin sopiviksi. Kullanvärinen foliointi toi siihen mukaan hyppysellisen luksusta. Antiikkikynttilänjalat ja kullanväriset tuikkulasit laitettiin pöytään tuomaan siihen valoa ja lisätunnelmaa.







Villan yläkertaan, romanttisen kaari-ikkunan alle katoimme myös seuraavan päivän brussin kahdelle, Ranskan Rivieran hengessä. Hääpari oli kihlautunut Nizzassa ja ihastunut Ranskan Rivieraan ja sen runsaaseen, glamouria tihkuvaan tyyliin.




Vielä runsaat kukat ja paljon kynttilöitä Villan portaikkoon ja tunnelma oli valmis.

Saimme upean Rita Miklanin valokuvaajaksi. Rita, jos kuka ottaa huikeita kuvia ja saa vangittua tunnelman kuviin. Upea häävalokuvaaja.

Hääparin stailauksessa on pääroolissa pukujen lisäksi myös asusteet sekä erityisesti meikki ja hiukset. Kampaajamme Jaana loihti morsiamelle tyyliin ja persoonaan sopivan häämeikin ja -kampauksen. Sulhanenkin stailattiin kuvauskuntoon.



Oih, unohdin kokonaan Tessan, kauniin, ylvään saksanpaimenkoiran, joka oli mukana häähulinassa. Tessa vähän aluksi vierasti uutta tilannetta mutta jo hetken kuluttua juoksenteli juhlapaikalla kukkaseppele kaulassa kuin kotona konsanaan. Jos joku teistä miettii oman rakkaan lemmikkinsä mukaan ottamista hääjuhlaan tai vihkiseremoniaan, niin se voi olla hyvin mahdollista, kunhan lemmikki vain on tottunut vieraisiin ihmisiin ja on käytökseltään rauhallinen. Meidän jo poisnukkunut, suurikokoinen vahtikoiramme, rakas Lilomme olisi kylläkin laittanut juhlatilan ehkä uuteen järjestykseen.

Lisää kuvia voit käydä katsomassa Häät-lehden uusimmasta lehdestä.





Inspiraatiokuvaukset:
Idea: Sonja Wikström, Hää- ja juhlasuunnittelu Orchidea sekä Tanja Lähdeoja, Floramore oy
Suunnittelu ja toteutus: Hää- ja juhlasuunnittelu Orchidea, Floramore oy
Valokuvaaja: Rita Miklan, Rita Miklan Photography
Juhlatila: Villa Ivan Falin, Tiina Rantaniemi
Pöytäkattaukset, somisteet: Hää- ja juhlasuunnittelu Orchidea
Kukat: Floramore Oy
Printit: Crocus Paperi
Hiukset ja meikki: Saint Katariina, Jaana lauronen
Korut: Annette Tillander
Kakku: Kakkukonditoria Tårta på tårta
Morsiamen hääpuvut: Aurora Raiskinen, pukusuunnittelija sekä AnnaLindh, pukusuunnittelija
Sulhasen asu: Gasell gp, Petri Palovaara
Mallit:Anna Taimi, Riina Saltioja, Arttu Ojaranta
@floramore
@haajajuhlasuunnittelu_orchidea
@ritamiklan
@villaivanfalin
@annalindhofficial
@auroraraiskinen
@gasellgp
@annettetillander
@@saintkatariina
@crocuspaperi
@kakkukonditoriatartapatarta
@annataimi
@ridiana_j
@arttuojaranta
@haat.fi