torstai 26. syyskuuta 2019

Kutsutaanko lapset mukaan häihin?


                                          Kutsutaanko lapset mukaan häihin?

                                                                  Kuva Excella Photo

Kirkon kellot lyövät ja kumahdukset tuntuvat pojan sydämessä asti.  Poika seisoo käytävällä puristaen lujasti serkkunsa Sofian kädestä. Vähän pelottaakin. Missä Mamma on? Sofia pitää kuitenkin pojan kädestä lujasti kiinni.  Samalla alkaa kuulua mahtavaa musiikkia ja pitää lähteä kävelemään eteenpäin. Morsiusneidot työntävät pojan liikkeelle.  Nyt pitää mennä. Onpa täällä paljon ihmisiä. Poika astelee hienosti kirkon käytävää pitkin mutta sitten puolessa välissä alkaa ujostuttamaan. Poika riistäytyy irti serkkunsa kädestä ja jatkaa rauhallisena matkaansa sivukäytävälle muina miehinä. Isoisä huomaa tilanteen ja lähtee pikaisesti hakemaan poikaa istumaan kirkonpenkille. Häävieraiden suut ovat hymyssä. Onpa poika suloinen!

                                                           Kuva Janne Miettinen

Aina eivät häät saa näin suloista alkunäytelmää. Minullakin on tällä hetkellä muutama hääpari, joka miettii kuumeisesti kutsutaanko myös lapset häihin. Onko herttaisempaa näkyä kuin pienet sulhaspojat juhlavaatteissaan sekä suloiset kukkaistytöt (brides little angels) prinsessa mekoissaan. Mutta takaisin todellisuuteen. Monesti juhlatila rajoittaa vierasmäärää. Pikku taaperoillakin on oltava istumapaikka ja jos muutenkin joudutaan jo karsimaan vierasmäärää, niin pienokaisten jättäminen kotiin saattaa olla yksi keino saada jonkinlainen ratkaisu vierasmäärän hallintaan.

                                                                Kuva Excella Photo

Toinen seikka on tietysti se, että hääpari haluaa viettää hääpäivänsä läheistensä ja hyvien ystäviensä kanssa nauttien heidän seurastaan. Ilman lapsia monet parit saavat syödä, juoda ja juhlia rauhassa. Yleensä vanhempien arki on tiivistä yhdessäoloa ja arjen rutiinia päivästä toiseen, joten kutsu ilman lapsia saattaa olla tarpeeseenkin tuleva hengähdystauko. Aina on tietysti niitä vanhempia, jotka loukkaantuvat, koska omia kullannuppuja ei ole kutsuttu mukaan. On kuitenkin muistettava aina kunnioittaa hääparin toivetta. 

Tässä muutama vinkki kutsukorttiin:

Sorry lapset, tällä kertaa juhlimme ilman teitä.

Ikäraja 18v.

Baari/ alkoholitarjoilu aloitetaan noin klo 20.00 (vieno ilmoitus siitä, että vanhemmat voivat itse päättää pitäisikö lasten lähteä tuolloin jo kotiin nukkumatin luo)

Kutsun kuoreen laitetaan selkeästi vain vanhempien nimi Matti ja Maija Meikäläinen (tämä pitäisi olla selkeä viesti, että vain vanhemmat ovat kutsuttu mukaan)

Joka tapauksessa suosittelen, että kutsuun laitetaan selkeästi ilmoitus siitä, että lapsia ei ole kutsuttu tällä kertaa mukaan. Sen voi kirjoittaa vaikkapa infokorttiin, joka on kutsun liitteenä. Näin vältytään väärinkäsityksiltä ja pahalta mieleltä. Vanhemmillakin on aikaa harkita asiaa ja saada lastenhoitaja hankituksi.










tiistai 17. syyskuuta 2019

Elämysviikonloppu kursseja


                      Ruusujen tuoksua, kuplivaa ja juhlaillallinen

                                             ELÄMYSVIIKONLOPPU KURSSEJA



Orchidea on jo pitkään suunnitellut erilaisia luxus kursseja/workshoppeja asiakkaittensa iloksi. Nyt yhdistimme siihen myös Floramoren taidot ja tuloksena on upea elämysviikonloppu kukkien ja juhlien parissa Vihterpalun Kartanon upeissa tiloissa.

Kurssi ei ole vain pelkästään ”kukkakurssi” eikä mikään monen tunnin workshop vaan haluamme tarjota kurssilaisille jotain uutta ja ainutlaatuista. Halusimme yhdistää kukkien tekemiseen myös hauskaa get  together-aikaa ja upeat puitteet viikonlopun vietolle. Kerromme myös uusimmat trendit ja vinkit juhlien järjestämiseen ja pukusuunnittelijamme tutustuttaa teidät juhlapukujen salaisuuksiin.

Halusimme myös viedä kurssilaiset pois tavallisista arkiympyröistä ja viedä heidät jonnekin mahtavaan kohteeseen Suomen ulkopuolelle. Näin myös kaikki, joita on puraissut matkailukärpänen pääsevät nauttimaan ihanasta viikonlopusta kukkien parissa uusissa maisemissa.

Vihterpalun Kartano on upea juhlatila tapahtumille, häille ja juhlille. Ruotsin kuningas Juhana III perusti Kartanon vuonna 1586. 2000-luvulla uuteen loistoonsa kunnostettu kartano tarjoaa ylellisyyttä ja on aina vieraidensa yksityiskäytössä. Kävimme tutustumassa kartanon tiloihin sekä miellyttävään kartanonherraan Timo Lembergiin, joka kertoi meille kartanon nykypäivästä ja historiasta.

Historian havina ja upea viheralue vanhoine puineen vie vieraan menneen ajan tunnelmiin. Jopa näin syksyisenä, sateisena päivänä maisema on silmiä hivelevän kaunis. Kävimme katsomassa pääkartanon pihapiiriä ja lisärakennuksia. Tallimestarin talo on juuri sopiva tila Tanjan kukkasidontaan ja muut kurssitapahtumat voidaan pitää erillisissä päärakennuksen kokoustiloissa. Loihdimme myös eri tiloihin upeita pöytäkattausmalleja.



Kurssi-ilta huipentuu juhlaillalliseen, jossa saamme nauttia paikallista lähiruokaa Kartanon suunnitteleman ja juuri meille räätälöidyn menun mukaisesti. Illallispöytä katetaan kurssilaisten tekemillä kukka-asetelmilla.

Tarjoamme pienen hetken unelmaa, elämysviikonlopun. Lähdethän mukaan nauttimaan siitä. Mukana mm. myös upea vuoden 2016 palkittu pukusuunnittelija Aurora Raiskinen sekä Valo Filmsin tytöt.

Vihterpalun kurssi on Orchidean ja Floramoren elämyskurssitarjonnasta ensimmäinen askel, mutta huhtikuussa tavataan taas uuden tapahtuman merkeissä. Tuskin maltan odottaa. Silloin meitä odottaa upeat maisemat ja saamme tutustua aivan erilaiseen kohteeseen.