maanantai 7. elokuuta 2023

 

                      Maalaishäät vai cityhäät, kumpi teitä miellyttää



 


Luin tuossa rakkaan kollegani haastattelun ja kommentit mm city- ja maalaisromanttisista hääjuhlista.

Sen verran aihe kiinnosti, että oli pakko jättää työt sivuun, tarttua kynään ja kirjoittaa oma näkemykseni hääjärjestelyistä.

Ensi viikon upeat, hienostuneet cityhäät saivat jäädä odottamaan pöydälle. Näissä häissä on merellinen teema, väreinä navy blue, valkoisen eri sävyt ja ripaus kultaa. Juhlatila täytetään kukilla, tilakoristeilla, samppanjatornilla ja kaikki on suunniteltu tarkan designin mukaan. Kaikki on täydellistä.

Näistä tulee upeat häät.

Olen kuitenkin ollut järjestämässä ja suunnittelemassa useampiakin häitä jopa kehä kolmosen toisella puollella aina Keski-Suomessa asti. Useasti hääpari on toivonut teemaksi maalaishäät, joko täysin ihastuneena rustiikkisesta maalaisromantiikasta tai sitten toiveena luoda häät oman lapsuuden maisemiin tai sitten vain ovat löytäneet sopivan juhlatilan, joka sopii mainiosti tyyliltään maalaisromantiikkaan. Häät ovat olleet ihastuttavia, kauniita ja vieraat ovat nauttineet hääjuhlasta.

Maalaisromanttiset häät voidaan toteuttaa tyylillä ja hienostuneesti. Tänä päivänä se ei tarkoita enää juomaksi 100 litraa sahtia, pelkkiä heinäpaaluja ja maitotonkkia. Koristelut sekä kalusteet ja koko kokonaisuus sovitetaan yhteen unohtamatta sitä punaista lankaa, joka kulkee mukana koko matkan eli teemana maalaisromantiikka.

Jos hääpari toivoo niitä heinäpaaluja ja tuollaista ehkä vähän ”raffimpaa” somistusta, niin tehdään juhlista kunnolla country tyyliset ja sovitetaan ohjelma ja musiikki tyyliin sopivaksi.

Täällä pääkaupunkiseudullakin on useita upeita juhlatiloja, jotka sopivat maalaisromanttisiin häihin. Maalaisromantiikka on ollut jo parin vuoden ajan suosittu trendi häämaailmassa, myös kansainvälisesti. Pehmeät murretut sävyt sopivat hyvin maalaisromantiikkaan.

 

Vuoden 2023 ja 2024 trendeissä nähdään paljon klassista ja näyttävää. Persoonalliset ja yksilölliset häät ovat suosittuja ja niihin panostetaan paljon sekä somistukseen että varsinkin tarjoiluun ja ohjelmaan.

Antaa kukkien kukkia…häähumuun mahtuu useita eri tyylejä ja teemoja kuten cityhäät, puutarhahäät, maalaisromanttiset häät, kartanohäät, rantahäät, lista on loputon. Tyyliltään häät voivat olla viralliset etikettihäät, tyylikkäät, hienostuneet, rennot.

Hääpari on avainasemassa toiveineen ja visioineen ja me hääsuunnittelijat annamme lisäideoita, kerromme trendeistä, ohjaamme suunnittelua ja järjestelyjä ja lopuksi toteutamme hääparin toiveiden mukaiset häät.

 

                  Onnea kaikille loppukesän hääpareille.  


                       Elokuussa lopusta alkaen työstetään vuoden 2024 ja 2025 häitä.



tiistai 24. tammikuuta 2023

 

                                                  Hääsuunnittelu

                          Busines to business pohjalta

 

Taannoin tässä eräänä päivänä tuli esille ja keskustelun aiheeksi B2B eli business to business myynti, joka on vaativuustasoltaan korkea ja josta puhutaan yleensä liikemaailmassa.


Mietin yritysten tapahtumaa kontra yksityisellä sektorilla tapahtuvaa hääjuhlaa ja on kyllä todettava, että kaikilla meillä hää- ja juhlasuunnittelijoilla (tai ainakin niin luulisin) on samanlainen periaate, vaikka tapahtuma /tilaisuus olisikin yksityissektorilla. Me suunnittelijat olemme alan asiantuntijoita ja ammattilaisia ja meillä on aina huikeat yhteistyökumppanit. Jokainen toimeksianto, olipa se sitten suuri tai pieni, mietitään ja suunnitellaan huolella yhdessä oman tiimin kanssa ja mukaan otetaan parhaimmat yhteistyökumppanit kokoamaan koko kokonaisuutta.

Tänä päivänä häihin panostetaan paljon. Hääpari haluaa tarjota vierailleen elämyksiä ja upeaa yhdessäoloa. Enää häitä ei voida luokitella vain vaaleanpunaiseksi unelmapilveksi vaan kokonaisuuden rakentamiseen käytetään aikaa ja budjettikin saattaa olla huikean korkea.


Tosin yksityissektorilla tulevat mukaan tunteet, haaveet, unelmat ja joskus asiakkaan on vaikea hahmottaa tulevaa kokonaisuutta ja sen toimivuutta käytännössä mutta juuri tätähän varten me suunnittelijat olemme olemassa. Me poimimme teidän haaveistanne ja unelmistanne ne pienimmätkin ideat ja katsomme mitkä niistä ovat toteutuskelpoisia. Annamme myös vinkkejä ja ohjeita ja kerromme uusimmista trendeistä. Toteutamme teille unelmienne fantasiajuhlat tai minimalistiset skandinaaviset juhlat.


Toteutus ei luonnollisestikaan koske ainoastaan visuaalista kokonaisuutta vaan onnistuneet häät/juhlat vaativat taustalle useita eri varauksia eri palveluntarjoajilta, koordinointia ja myös suunnittelijan panosta itse tapahtuman aikana.

Näyttävä somistus, upeat puitteet, maan parhaimmat palveluntarjoajat eivät yksinään aina välttämättä riitä onnistuneisiin juhliin. Juhlan aikana on oltava henkilö, joka koordinoi juhlan kulun ja puuttuu asiaan, jos esim illan ohjelmassa ei kaikki toteudukaan aikataulun puitteissa tai jos jotain yllättävää tapahtuu. Juhlasuunnittelijalla on kaikki langat käsissään ja hän voi tarpeen vaatiessa puuttua nopeasti asiaan.

Toki juhlasuunnittelija voi etukäteen opastaa hääseurueen avustajat, yleensä bestmänin tai kaason huolehtimaan illan kulusta. Aikataulutukset, ohjeet, päivän ja illan ohjelma, juonnot jne. 

                  Kuvat Janne Miettinen    Suunnittelu/design @haajajuhlasuunnittelu_orchidea    Kukat @floramore_oy

     Mutta mietintään jää, ehtivätkö he silloin itse nauttia hääjuhlasta ja olla hääparin tukena.


                    Postauksen kuvat ovat Orchidean suunnittelemista ja toteuttamista häistä.

                                   Hääpari ja koko hääseurue olivat  aivan huippuja.

                                                           Thank you K & S






 

 

torstai 12. tammikuuta 2023

 

                              Kesän 2023 häätrendit


Ulkona pyryttää lunta, mutta nyt on aika suunnata katseet ensi kesään ja tuleviin kesähäihin sekä kesäjuhliin.

Häätrendeissä on selvästi nousussa ylellisyys ja luksus. Häihin panostetaan paljon. Niiden visuaaliseen suunnitteluun kiinnitetään huomiota ja halutaan tarjota läheisille ja häävieraille elämyksiä. Bling blingiä ja kimalletta nähdään yhä enemmän. Kukka-asetelmat suurenevat ja kukista tehdään näyttäviä somistuselementtejä. Pienet koristelut ja härpäkkeet unohdetaan ja keskitytään muutamaan suurempaan somistuselementtiin, jotka toimivat juhlien katseenvangitsijoina.

Ylellisyys ei näy pelkästään somistuksessa vaan kokonaisuutena, joka sisältää hääseurueen puvut, hääparin sormukset, hääprintit, illan ohjelman sekä tietysti todella tärkeän osan eli häämenuun. Kaikki suunnitellaan huolella ja nivotaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Klassinen ajaton häätyyli on nyt trendikästä – Grace Kelly tyyliset puvut inspiroivat häätrendejä.  Kauniit, romanttiset, leveähelmaiset puvut ovat monenkin morsiamen unelma.

Signature cocktailit ovat trendilistalla. Personoidut alkudrinkit ja drinkkilistalla hääparin sekä kaason tai bestmänin drinkit.

Ulkoilmahäät ovat edelleen trendilistalla. Näyttävät, runsaat puutarhahäät tai häät luonnon keskellä.

2023 häissä panostetaan myös upeaan, hääteemaan sopivaan tilauskakkuun. Kakun leikkaus on edelleen tärkeä ohjelmanumero niin kansainvälisissä kuin kotimaisissakin häissä.

Vuonna 2023 vietetään häitä useamman päivän kokonaisuutena. Rehearsal dinnerit eli harjoitusillalliset ennen varsinaista hääjuhlaa ovat rantautuneet tänne meillekin. Vastaavasti useasti järjestetään hääpäivän jälkeiselle päivälle brunssi tai muuta kivaa ohjelmaa häävieraille.

Maailmalla mainitaan trendeissä myös intiimi hääseremonia ja varsinainen iltajuhla, jotka erotellaan toisistaan. Osa vieraista kutsutaan vain iltajuhliin. Näin suuri vierasmäärä saada jaettua ja varsinkin vihkiseremoniasta voidaan nauttia läheisten ja rakkaitten kesken.

Iloinen uutinen pinkkiä rakastaville: Pantonen vuoden 2023 valittu väri on Viva Magenta 18-750. Vuoden tunnusväri on tummahko, vahva pinkki. Se kuvastaa rohkeutta ja vahvuutta. Väriä tullaan näkemään sekä muodin, sisustuksen että häämaailman parissa.


                              Nämä seuraavat teemat jatkuvat varmasti edelleen

                                                    vuoden 2023 häissä:

                                                    Merenranta ja luonto

                 Kuva @studiohappymoment    Stailaus/design @haajajuhlasuunnittelu_orchidea  Kukat @floramore_oy

Merenrantahäät säilyttävät paikkansa aina häätrendeissä vuosi vuosien jälkeen. Meri on usealle elementti, joka halutaan yhdistää elämän tärkeimpiin päiviin. Merenrantahäät voidaan viettää täällä kotimaassa merenrannalla olevassa juhlatilassa tai vaihtoehtoisesti viettää Destination häät tropiikissa kuuman auringon alla.

Tänä kesänä näyttää trendinä olevan myös hääjuhlan rakentaminen omalle kesähuvilalle. Lisätilaksi hankitaan tarvittava määrä telttoja ja telttakatoksia, jotta kaikki vieraat mahtuvat istuvaan illalliseen. Ulos rakennetaan erilaisia coktail- ja juomapisteitä. Yhtenäisillä päivävarjoilla saadaan tilasta tyylikäs ja näyttävä kokonaisuus. Pääelementtinä on kuitenkin luonto ja edessä siintävä meri.

South Hampton, New England style sopii mainiosti huvila/rantahäihin.

 

                                   Maalaisromantiikka ja kartanohäät

                                                    Kuva @like2capture.com    

                       Stailaus&Design @haajajuhlasuunnittelu_orchidea  Kukat@floramore_oy

Maalaisromantiikalla on aina omat kannattajansa. Juhlatila vintin ylisillä tai juhlatilaksi remontoidussa navetassa tuo mukanaan boho tyyliä ja romantiikkaa.  

Hulppeat häät kartanomaisemissa tuovat mukanaan menneen ajan tunnelmaa mutta, jotka voidaan upeasti myös modernisoida tähän päivään.

                                                        

                                                                        Kuva @like2capture.com    

                                  Stailaus&Design @haajajuhlasuunnittelu_orchidea  Kukat@floramore_oy

                                                           Minimalistisuus

Täällä meillä pohjoismaissa on trendinä edelleen myös minimalistisuus sekä selkeä skandinaavinen tyyli niin häissä kuin sisustuksessakin. 

                                                         Cityhäät

Häät kaupungin sykkeessä. Vieraiden kuljetus tilausratikalla. Juhlat korkealla kattojen yllä modernissa, tyylikkäässä juhlatilassa.

Teemoja ja tyylejä on yhtä monta niin kuin on hääparejakin.

Trendejä tai ei, niin hääparin kannatta muistaa pitää kiinni toiveistaan ja visiostaan omasta unelmiensa hääjuhlasta.

Ja muistakaa, että kaikkea ei tarvitse tai kannata tehdä itse.

Tärkeintä on, että nautitte tästä ainutlaatuisesta päivästä yhdessä rakkaanne ja läheistenne kanssa. Tätä varten me hääsuunnittelijat olemme olemassa. Suunnittelemme ja toteutamme häät teille ja te voitte nauttia itse H-hetkestä sekä häiden odottelusta ilman stressiä.

 

        Orchidea suunnittelee ja toteuttaa teille häät ”Once in Your Life Time” – tyylillä.