tiistai 24. huhtikuuta 2018

Ihana Keväinen Tukhoma


                          Ihana keväinen Tukholma


Kävin pikavisiitillä Tukholmassa ja huomasin jälleen kerran kuinka paljon enemmän eurooppalaiselta kaupungilta Tukholma tuntuukaan kuin tämä meidän Helsinkimme.

Kevät oli saapunut kaupunkiin. Puistojen nurmikentät vihersivät ja puissa vihreät silmut olivat jo auenneet. Paikalliset ihmiset olivat pukeutuneet keväisiin vaatteisiin ja katukuva oli muutenkin iloinen, pastillin pehmeä ja tyylikäs.

Ei voinut olla myöskään huomaamatta Tukholman kukkakauppoja, joiden kukkapaljous ihastutti kadun kulkijaa. Kukat oli aseteltu esille houkuttelevasti kaupan ulkopuolelle ja toinen toistaan upeamman väriset kukat piristivät jokaisen ohikulkijan päivää.

Mutta sydän pysähtyi kuitenkin vasta, kun näin lastenliikeiden somistuksen sekä tarjonnan pienille kukkaistytöille ja sulhaspojille. Täällä ei tarvitse juosta kaupasta toiseen etsimässä valkoista tyllimekkoa pienelle morsiustytölle, sillä niitä oli tarjolla toinen toistaan upeampia malleja. Wau! Juuri niitä, joita olen etsinyt etsimällä täältä meiltä kuitenkaan onnistumatta löytämään juuri sitä ihanaa perinteistä prinsessamekkoa, joka on samanaikaisesti myös tyylikäs ja selkeä.

Eli kaikki te, jotka haluatte löytää hääjuhlaanne maailman somimman ja kauniimman puvun pienelle kukkaistytölle,niin matkustakaapa Tukholmaan.

Kuvia en valitettavasti onnistunut ottamaan, mutta eiköhän tuonne pidä matkustaa uudestaan hakemaan sitä unelmien prinsessamekkoa, joka jäi vielä kaupan rekille.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti